Riepukka

Riepu-akka on reilu nelikymppinen luovuuden riepottelema suurperheen äiti Savon sydänmailta, joka tekee harrastusmuotoisesti inspiraatiopuuskissaan vauvaleluja, -tarvikkeita ja -koristeita.

Tyyliltään Riepukka on hieman boho, hieman shabby, hieman runsas ja hieman romanttinen. Myös kaikkea siltä väliltä, lisäksi paljon muuta. Jokainen tuote syntyy siinä hetkessä, ja juuri siinä hetkessä, vain aidon inspiraation voimassa. Tuotteet ovat siis uniikkeja, kaikki mallit omia tai sovellettuja – ellei toisin mainita.

Itse Riepukat, eli Riepukan Rätläkkeinäkin – tai Rätkäleinä, Rätleinä, Rättäleinä (#rattle) – tekonimeltään tunnetut helmi- ja riepulelut ovat syntyneet lähes vahingossa vammautuneen käden ja kuntoutuksen oheistuotoksena, tulevan mummiutumisenkin sitä vauhdittessa. Toki itselle sekä kuusilapsiselle perheelle on tullut tehtyä käsitöinä aina jotakin, mutta ehkä isovanhemmuudessa piilee jokin uusi, pitelemätön luovuuden taika (vai pikkulapsiarjesta vapautunut aika?), joka on vasta nyt heräämässä. ♡ 

Materiaalit ja sertifikaatit

Ensilelujen ja tarvikkeiden materiaalit rajoittuvat käsittelemättömään, luonnolliseen puuhun, jossa suositaan aina mahdollisuuksien mukaan kestävän kehityksen arvoja. Lankana toimii myrkytön, kierrätetty puuvilla – polyesterlanka (80/20%), kankaat ovat vähintään OEKO-TEX® 100 -standardoituja, sekä silikonihelmet ja muut silikoniset elementit turvallista elintarvikelaatuista silikonia. Ne eivät sisällä BPA:ta, lyijyä, kadmiumia, ftalaatteja, PVC:tä tai elohopeaa.

Myös vanua ja vauvojen leluihin tarkoitettuja kulkusia, rapisevia elintarvikelaatuisia muoviosia ja soittorasiakoneistoja voidaan käyttää joissakin tuotteissa. Luethan tuotekohtaiset selosteet ja ohjeet aina ennen käyttöä.

Osa katseluleluista ja koristeista ovat sen sijaan usein käsiteltyä puuta ja kombo erilaisia materiaaleja, kankaita ja lankoja, myös mahdollisesti kierrätettyjä, joten niitä ei ole sertifioitu tässä yhteydessä lelukäyttöön.

Koristetarkoituksiin käytettävien tuotteiden nimikoinnissa, olipa se mitä materiaalia tahansa, lukee aina jotakin enemmän – kuten; Rakkaudella tehnyt, Riepukka'. Myös mahdollisissa uusio-/fuusiotuotteissa, joiden käyttöhistoriaa tai materiaaleja en pysty tuntemaan – kuten päällystetyissä makuupusseissa – käytän jälkimmäistä kategorisointia. Tämä jako on olemassa edistääkseen ja selkiyttääkseen oikeaa ja turvallista käyttöä myös eteenpäin kierrätettynä, eli siinä vaiheessa kun tuotetiedot eivät todennäköisesti ole enää mukana, vaikkakin niiden säilyttäminen on erittäin suositeltavaa:  Ohjeet, varoitukset ja yhteystiedot löytyvät tuotteeseen kiinnitetystä tägistä sekä mukana tulevana erillisenä paperitulosteena, sekä suomeksi että ruotsiksi.

Riepukan koti on tupakoimaton ja voimakkaita hajusteita välttävä koiratalous. Tiedusteluja ja toiveita esimerkiksi väreistä tai saatavuudesta on ehdottoman suotavaa kysyä ja esittää, mutta varsinaisia tilauksia ei minulla ole mahdollisuutta ottaa vastaan.

Riepukan löydät;

kotisivuilta: riepukka.weebly.com

Instagramista: https://www.instagram.com/handmade_by_riepukka

sähköpostitse: riepukkatuotteet@gmail.com

Riepukan tuotteisiin: KLIK